Kuka Osmo?

Olen Osmo Lassila, syntynyt vuonna 1981. Perheeseeni kuuluu vaimo sekä yksi teini-ikäinen lapsi. Asumme Tuusulassa.

Ensimmäisen järjestelmäkameran sain jo pienenä poikasena, alle kymmenvuotiaana. Sillä että isäni on myös ammattikuvaaja, saattoi olla asiaan vaikutusta. Tällä nikon merkkisellä järjestelmäkameralla kuvattiinkin kaikkea mitä lapsen mieleen juolahti. Kaikki nämä valokuvat ovat edelleen tallessa ja näitä mustavalkoisia taidepläjäyksiä ei voi hymyilemättä katsoa.

Opiskelin graafista alaa, mutta jostain syystä menin valmistumiseni jälkeen tekemään oikeita töitä aivan toiselle alalle. Veri veti kuitenkin konttorilta luovempaan itseilmaisuun ja perustin valokuvaamon vuonna 2007. Toiminta starttasi toden teolla käyntiin vuonna 2010 kun irtisanouduin silloisesta työpaikasta ja ryhdyin kuvaamaan kokopäiväisesti.

Olen hyvin sosiaalinen ja tulen oikein hienosti toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Hyvin aikaisessa vaiheessa erikoistuin lasten ja perheiden valokuvaamiseen. Lasten kuvaaminen on mukavan haastavaa ja mielekästä. Lapsethan eivät tunnetusti osaa suodattaa mitään. Jos kiukuttaa, sitten kiukuttaa ja kaikki ympärillä huomaavat sen. Jos taas fiilis on katossa, näkyy se myös kasvoilta peittelemättä. Tämä tuo tähän työhön kivan oman mausteensa. Ylipäänsä henkilökuvaus on se juttu, mitä haluan tehdä. Läheisteni mukaan omaan erittäin pitkän pinnan enkä jaksa stressailla pienestä.

Vapaa-ajat vietän hyvin pitkälti musiikkiharrastuksen parissa. Soitan kosketinsoittimia useassa eri yhtyeessä ja keikkoja on eri kokoonpanoilla vuosittain lukuisia. Tyylilajit vaihtelevat metallista kevyeen poppiin. Tämän lisäksi olen jonkinasteinen eräjorma. Viihdyn erinomaisesti Suomen kauimmaisissa erämaissa vaellellen sekä kalastellen. Aina on uusi reissu suunnitteilla.

Nähdään kuvausten merkeissä tai keikoilla!

Osmo / lapsikuvaus.fi

p.045 129 1031

osmo(at)lapsikuvaus.fi